Jani Mäkelä Reilusti suomalaisen puolella.

Kohti kansallisvaltioiden Eurooppaa, osa 1

Eduskunnassa käytiin 12.12.2018 ajankohtaiskeskustelu EU:n tulevasta kehityksestä Brexitin ja muiden ajankohtaisten muutosten sekä paineiden suhteen. Tällä kertaa perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoro ei osunut itselleni, mutta suuren valiokunnan jäsenenä sain kuitenkin debaatissa kaksikin vastauspuheenvuoroa.

Seuraavassa kevyesti blogimuotoon toimitettuna keskeisin sanomani.

Brexitin suhteen meidänkin maassamme vaikuttaa olevan monta omasta mielestään asiantuntijaa, jotka lähinnä keskittyvät ilkkumaan Britannian tilannetta ja käpertymään siihen mitä unioniin toistaiseksi jää. Kukaan todellisuudessa tiedä mitä ero aiheuttaa. Kyllä me sen tulevaisuudessa näemme - ajallaan.

Valtapuolueiden EU-liturgiaa on joskus suorastaan jopa hieman koomista kuunnella. Pääministerikin on sanonut, että EU:n hyödyt ovat "valtavat", mutta ne olivat niin valtavat, ettei niistä ollut esittää yhtään konkreettista esimerkkiä.

Se voisi olla etumme, jos EU olisi edelleen se kauppaliitto, joka se alun perin oli. Kaikki muu integraatio on pahasta, ja siitä tulisi palata kohti itsenäisten kansallisvaltioiden Eurooppaa. 

Viime aikoina on nähty paljon vapaan maahanmuuton ja avoimien rajojen haittavaikutuksia. Päättäjät ovat niiltä vaikutuksilta turvassa, kärsijän rooli jää tavalliselle kansalle. 

Hallitsemattoman ja hallitun maahanmuuton ero Euroopassa voidaan nähdä vertaamalla itäisen ja läntisen Euroopan joulukatuja. Lännessä ovat joulukadulla konepistoolein varustautuneet poliisit panssariautoissa, kadulla betoniporsaat ja naiset ovat peloissaan. Itä-Euroopassa juhlitaan joulua kuten ennenkin kristityssä Euroopassa. Omasta mielestäni itäinen malli on parempi.

EU:n ansioksi on nähty järjestäytyneen rikollisuuden torjunta - väitän toisin. Strasbourghin ampujalla oli uutistietojen mukaan rikostaustaa kolmessa eri maassa, Oulun raiskaustapauksen epäilty saatiin kiinni vasta Saksassa, ja Suomeen on tullut satoja uusia seurattavia suojelupoliisille. Enemmänkin tämä kuulostaa rikollisten vapaalta liikkuvuuden mahdollistamiselta.

Suomen valtion ja päättäjien tehtävä on suojella Suomen ja suomalaisten etua. Nyt näyttää siltä, että Euroopan suuret maat eivät pysty huolehtimaan edes omista asioistaan. Jos näihin luotamme, laitamme panokset väärälle hevoselle. 

Suomen tulee pitää tiukasti kiinni päätösvallastamme sekä rahapussistamme. Meidän tulee pysyä vahvana itsenäisenä kansallisvaltiona. Meidän tulee torjua päättävästi EU-liittovaltio ja varautua euroalueen hajoamiseen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

13Suosittele

13 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (60 kommenttia)

Käyttäjän Haikki kuva
Heikki Turunen

Tuo nyt taas oli sarjassamme "näin ne asiat koetaan". Kyllä ainakin toissapäivänä oli konepistoolit armeijan tyypeillä joulukadulla (en sen jälkeen ole käynyt) ja poliiseja nyt on muutenkin joka kulmassa. Näin siis Itä-Eurooppaan lukeutuvassa Budapestissa.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Valheella oli lyhyet jäljet.

Käyttäjän Haikki kuva
Heikki Turunen

Suomessa betoniporsaat tuntuvat olevan merkki jihadistien rekkaiskujen pelosta. Niitä betoniporsaitakin täällä riittää enempi ja vähempi kuin vaikka Suomessa.

Tänään Bratislavaan. Turistirysien lisäksi seurata konepistoolien ja betoniporsaiden määrää.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #7

Betoniporsaita täällä on ollut jo kauan, selitin aikanaan Itävallassa kauan asuneelle ystävättärelleni mikä se on, enkä ole huomannut että olisivat erityisesti lisääntyneet.

Käyttäjän Haikki kuva
Heikki Turunen Vastaus kommenttiin #10

Kukaanhan ei moisiin ole kiinnittänyt aiemmin huomiota, kunnes rajakki-persu -porukka keksi kehittää niistä itselleen ongelman.

Vähän joka juna-asemalla on näkynyt poliiseja Slovakian(kin) puolella. Kait tämä nyt on sitten merkki jostain itä-eurooppalaisesta turvallisuudesta.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #24

Betoniporsaita ja muita ajoesteitä alettiin käyttää kun turvapaikanhakijat alkoivat ajaa viattomien eurooppalaisten päälle rekoilla. Varmasti tämänkin tiesit mutta tyyplliseen federalistin tapaan halusit valehdella.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #30

Sehän on itsestään selvää mm. joillain vilkkaassa käytössä olevilla rantabulevardeilla tms., mutta ei pidä yleistää, tätäkään:

"Lännessä ovat joulukadulla konepistoolein varustautuneet poliisit panssariautoissa"

- Kuinkas nyt noin kävi, Mäkelä?

Käyttäjän Haikki kuva
Heikki Turunen Vastaus kommenttiin #30

Nehän ovat pääisin olleet kauan niillä paikoillaan, mutta vissiin vaan sitten ennakoimassa jotain rekkaiskuja, kun Makkonen näin väittää.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #57

Betoniporsaat pysyvät paikallaan ja yleisötapahtumien ajaksi asetetaan raskaita ajoneuvoja estämään terrorismiajelua. Kumma kun pitää näin itsestäänselvästä asiasta vääntää, terrorismi tuli Eurooppaan turvapaikanhakijoiden mukana ja näitä Supon valvonnassa olevia on Suomessakin lähes 400, Ranskassa 26 000.

Käyttäjän mattivtvirtanen kuva
Matti Virtanen

Kieltämättä Euroopassa on varsinkin näin joulun alla pikkisen varautunut tunnelma.

Matti Simonaho

Ainakin eri keskustelupalstojen mukaan; "Harvassa ovat Suomalaiset joita Venäjä on raiskannut ja/tai tappanut kuluneen 4 vuoden aikana."

Suomea yritettiin heikentää pelottelemalla "Venäjä voi hyökätä Suomeen milloin tahansa" (Ruotsin hallitus, asiantuntijat, sotilaallinen johto sekä Bonniersin omistamat lehdet Suomessa) ja lehdistön kautta laittomalla valeuutisoinnilla herättäen kohua/kiihkoa Venäjää vastaan Suomen Kansan Perustuslain ja Pariisin rauhansopimuksen 1947, Rauha Suomen kanssa, Osa II, Luku II, 6, 7 ja 8 artiklan vastaisesti. Kun se ei onnistunut, Ruotsista lähetettiin laittomasti sekä Dublinin sopimuksen vastaisesti (Dublin Regulation, Regulation No. 604/2013) Suomeen 15000 pakolaista ja "pakolaista" kaikkine seuraamuksineen ja kustannuksineen Suomelle. Edelliset todistavat sen, että Suomi kuuluu reformaation kohdemaihin.

Maahanmuuttoviraston tiedotteen mukaan, vuonna 2015 Suomeen saapui turvapaikanhakijoita enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Vuoden 2014 tammikussa, Ruotsi aloitti pakolaisten kokoamisen Pohjois-Ruotsiin josta noin 15000 kuljetettiin edelleen Pohjois-Suomeen 2015 (YLE Uutiset 16.02.2016). Pahin tilanne oli Oulussa syyskuun 2015 alussa, jonne turvapaikanhakijoita tuli runsaasti Pohjois-Ruotsista.

Helsingin Sanomien mukaan 11.10.2015; "Tornioon tulevien turvapaikanhakijoiden määrä on laskenut noin puoleen huippuviikoista. Ruuhkaisimpina viikkoina Suomeen tuli 400–500 hakijaa päivässä. Viime viikon aikana tulijoita on ollut noin 200 päivässä. Jos hakijamäärän lasku jää pysyväksi, sisäministeriön arvio 50 000 pakolaisesta tämän vuoden aikana on ylimitoitettu. 200 tulijan päivävauhdilla määrä jäisi alle selvästi alle 40 000:n. Sisäministeriö ei kuitenkaan vielä aio laskea arviotaan saapuvien määrästä".

Maahanmuuttoviraston tiedote: https://migri.fi/artikkeli/-/asset_publisher/vuonn...

Helsingin Sanomat: https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002858969.html

Ukrainan ja muiden maiden kriisen syy Euroopassa - ja niiden seuraamukset: http://www.mielipiteemme.fi/index.pl?sivu=ukrainan...

Matti Simonaho

Historiallisesti kaikki "Euroopan Uionit" ovat hajonneet - samasta syystä. Jos EU jatkaa laajenemistaan itään päin niin kuin tähän saakka käyttäen samoja metodeja, se tulee hajoamaan noin 5:ssä vuodessa. Millä tavalla se hajoaa - sen aika näyttää. Kaikki tunnetut "breksitit" historiassa eivät ole kaunista katseltavaa.

Matti Simonaho

Keskustelupalstojen mukaan, tämän "Poliisi: Välikohtaus Finnairin lentokoneessa – vihreiden Pennasen tapaus syyteharkintaan" ( https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/260498-poliisi-va... ) tapauksen jälkeen Vihreiden kannatus laski

ja tämän jälkeen

"Kansanedustaja Anna Kontula (Vas) kertoo Sensuroimaton Päivärinta -ohjelmassa pitävänsä paperittomien eli esimerkiksi kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden piilottelemista hyvänä ja kannustavansa suomalaisia siihen." Iltalehti ( https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/3b166239-cef... )

jälkeen V:n kannatus on laskusuuntainen. Perustelut ovat yleensä 2014 jälkeiset lasten ja aikuisten Suomalaisten raiskaukset ja tappaminen.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Perussuomalaisten suunta gallupeissa on erittäin hyvä, minua usein kiitetään, että täällä heitä mainostan.

Pitäisikö kiihdyttää vielä tahtia, jos saisi tuon kannatuslaskun vielä jyrkkenemään. :)

Tosiasiassa persut hoitavat ihan itse käytöksellään ja älyttömillä ulostuloillaan tuon laskun, kun katsoo puolueiden tilaamaa imagotutkimusta, niin kansan luotamus persuihin on täysin pohjalla.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Petterin naama venähtää vaalipäivän iltana kun todelliset kannatukset hänen inhoamastaan puolueesta lävähtävät ruutuun.

Sinänsä keskustelija Ritalalta(kin) toivoisi etäisesti myös kommenttia itse aiheeseen mistä kirjoitetaan sillä ainainen persut-trololoo jokaisessa kommentissa blogista toiseen ja välillä Ritalan omassa blogissa antaa Ritalasta yksinkertaisen tai pahantahtoisen vaikutelman.

Asiaahan edustaja kirjoitti, jälleen kerran.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Katotaan juu, kenen naama venähtää, ;)

Oli kannatus mikä tahansa, oppositio kutsuu, sitten onkin taas avustajilla aikaa bloggailla ja kommentoida.

Ottahaan tämä mainostaminen koville, kun persujen kannatuskin on hyvässä suunnassa.

Jatkakaa vain näitä ulostuloja, kohta menee Rkp ohi.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko Vastaus kommenttiin #12

Mutta se oli Ritalalta lienee liikaa pyydetty että mies olisi kerrankin kommentoinut itse aihetta?

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko Vastaus kommenttiin #12

Mitä tulee oppositioon, niin uskon suomalaisen demokratian kehittyvän hallituksen enemmistön diktatuurista enemmän Tanskan suuntaan jossa vähemmistöhallituksella oikein hyvin hallitaan maata. Tulisi soteista sun muistakin parempia jos oppositiota kuunneltaisiin myös.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

"Omasta mielestäni itäinen malli on parempi."

No se oli jo etukäteen tiedossa, kun katsoi kirjoittajan puoluekannan.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Juu, persuille tuo itäinen malli on tuttu ja turvallinen.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Niin, kuten ilman mitään venäjä-trololoa tai putinindikaatiota voinet todeta, hän tarkoitti rakkaan unionimme itäisten jäsenmaiden toimintaa joilla on kova trauma totalitaarisesta hallinnosta ja terve kunnioitus itsenäistä valtiota ja valtion suvereeniteettiä kohtaan.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Itä-Euroopan vanha polvi on kommunistien tynnyrissä kasvanutta. Nuori polvi onkin lähtenyt mahdollisuuksiensa mukaan länteen töihin. Lännen rahoista tuolla ollaan riippuvaisia, vaikka herkkäuskoisille myydään unelmia "suvereniteetista."

Ero Suomeen ei ole niin suuri kuin ehkä luullaan...

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko Vastaus kommenttiin #18

Jännä että ei ole Suomeen tullut töihin kun tarvittaisiin työperäistä maahanmuuttoa ja heillä on työvoiman suhteen vapaa liikkuvuus.

Mutta asiahan ei välttämättä ole niin kuin sinä sanot, sinuakin perehtyneemmät miehet antavat hiukan erilaisia arvioita itä-euroopasta, kuten vaikkapa tässä yle puheen laadukkaassa brysselin koneessa Alpo Rusi:
https://areena.yle.fi/1-4461131

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Ai niin Unkari ja Puola, siinä on persujen uudet ihannevaltiot :)

Ei oo esteettisiä haittoja kylän raitilla Halla-ahon mukaan, joten siellä on mukava persunkin viettää vapaa-aikaansa, tosin siellä johtaja valitsee itse tuomarit, ja laittaa EU:n rahat omiin taskuihinsa.

Niin ja se mediakin on valtionjohdon talutusnuorassa.

Ulkona ei saa nukkua, ja avustusjärjetöjä kielletään.

Miten voi noin ihan persuvaltio ollakin EU:ssa.

Persut kun aina välillä hokee siitä väestönvaihdosta, niin te voisitte aloittaa sen, ja muuttaa Unkariin, siellä veljeä kohdellaan hyvin.

On teillä synkkää täällä Suomessa, miten te jaksatte.

Unkarin elintaso kyllä on surkea, mutta ei kai se ole tärkeintä, vaan se, että ei ole turvapaikanhakijoita.

Persu on iloinen vasta silloin, kun väreistä on jäljellä vain valkoinen. :)

Te ootte niin huvitavia, että kummelikin jää toiseksi.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko Vastaus kommenttiin #20

Minulle kävisi oikein hyvin Tanskan ja Itävallan malli.

Kuten vähemmän vihaisesti latauneempi keskustelija voisi kirjoituksen ymmärtää, niin nöyristelemätön asenne epädemokraattisen komission päätöksiin ja nöyristelemättömyys Saksalle ovat sellaisia asioita mitä itäisestä unionista voisimme meille ottaa. On siellä paljon sellaista mitä meille ei tarvitse ottaa, tietenkin.

Tiesitkö että Unkariin muuttaa tosi paljon suomalaisia? Paljon enemmän kuin tänne unkarilaisia. Sinne on muodostunut ihan suomalaisia yhteisöjä, hiukan kuin 100 vuotta takaperin Kanadaan.

Ja mistä ihmeestä ja miksi sinun pitää sisällyttää viestiisi solvauksia? Miksi persu olisi iloinen kun väristä on jäljellä on valkoinen? Tuosta voisi lukea pahantahtoista leimaamista ja viittausta siihen, että persut olisivat taas kerran niitä natseja. Persuissa on kaikenväristä porukkaa, kaltaisistasi punanaamoista lähtien.

Sinäkin sopisit perussuomalaisiin jos jättäisit tuon vihan itsestäsi pois Ritala.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman Vastaus kommenttiin #22

Kaikki mitä sinun tarvitsee tietää "Itävallan mallista:" Itävallan ulkoministeri kutsui Putinin häihinsä viime kesänä ja vajosi tämän eteen polvilleen:

https://www.voanews.com/a/austria-minister-kneissl...

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko Vastaus kommenttiin #26

Tähän ei vissiin tarvitse nostaa mitään suomalaisten toiminnasta Putinin ja Lavrovin kanssa? Kaasuputket, sperpankit, danskebankin rahanpesut, näitä riittää. Netissä on paljon hauskoja koosteita tästä.

Enemmän Saksa on Puten syleilyssä kun on Puten energiasta käytännössä riippuvainen.

Käyttäjän Haikki kuva
Heikki Turunen Vastaus kommenttiin #22

Että ihan tosi paljon?

Lukema on vuodessa luokkaa sata ja samanverran on suomalaisia palannut.
http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/sq/bae8ed30-5e38-4ca6-...

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko Vastaus kommenttiin #27

Paljonko on paljon ja miten katsotaan muuttamiseksi. Niinhän se pyritään optimoimaan että eläkkeellä yms. voi elellä hyvin Unkarissa ja sitten käydä Suomessa hoidettavana. Näitä yhteisöjä siellä on, mutta onko kirjat Unkarissa siitä en osaa sanoa mitään.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Unkarihan vetosi GCM asiakirjan kohdalla siihen, että YK ei päätä Unkarin raja-aidoista; niitähän YK oli jo sitä ennen kritisoinut.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko Vastaus kommenttiin #42

Epäilemättä YK:n ihmisoikeusneuvostosta sataa asiantuntevaa kritiikkiä. Sen jäsenmailla on kaikki kunnossa itsellään.

Matti Simonaho

Iltasanomein argumentit : "IS kävi läpi Venäjän suurlähettilään kohupuheen – ”Me emme uhkaa ketään” ja 23 muuta vääristeltyä väitettä" , "Venäjän suurlähettiläs Pavel Kuznetsov toisteli suomeksi pitämässään puheessa useita virheellisiä väittämiä – IS laati väitteille vastaväitteet."

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005930526.html

Venäjän Suurlähettilään sanomiset ja Iltasanomien argumentit pitää arvioida Suomen Kansan/Valtiovallan Perustuslain (lähinnä 1§ - 12§) sekä Pariisin rauhansopimuksen, Osa II, Luku II, 6, 7 ja 8 artiklan kautta jota Suomen Kansan Perustuslaki tukee - ja joka tukee Suomen Kansan Perustuslakia.

http://www.mielipiteemme.fi ja oikealta valikosta Pariisin rauhansopimus 1947 -otsikon alla olevat sivut niin "mopo ei karkaa käsistä".

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Mitä enemmän liittovaltiota ajetaan, sitä enemmän vastustetaan.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Eurooppa on jo kansallisvaltioiden Eurooppa. EU tarjoaa rauhaa, kauppasuhteita, turvaa ja muun muassa kehittynyttä luonnonsuojelua. Valuvikoja ja kritisoitavaakin toki on, mutta se mitä britit tekevät parhaillaan itselleen, on hyppy tuntemattomaan kuiluun. Katsotaan tosiaan, miten käy.

Käyttäjän mattivtvirtanen kuva
Matti Virtanen

Kauppasuhteita unioni tarjoaa muttei missään nimessä rauhaa.
Vai oletko sitä mieltä että unionissa vallitsee turvallinen ja rauhallinen olotila?

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Eurooppa oli ennen sotaisa. Et kai ole sitä unohtanut?

Käyttäjän mattivtvirtanen kuva
Matti Virtanen Vastaus kommenttiin #35

Olen sen verran nuoriso-osastoa etten varsinaista sotaa muista mutta tiedän kyllä että sodan jälkeen on ollut suht rauhallista.

Unioni on kuitenkin sekoittanut pakkaa ja nyt ollaan jo aika pahasti tukkanuottasilla. Hallitsematon maahanmuutto on myös tuonut uuden uhan, terrorin, Eurooppaan.

Viimeisen kymmenen päivän uutisointi on aika hurjaa - etkö ole huomannut.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Se vaan kun katsotaan oikein peiliin, niin eteläisen euroopan valtaisa nuorisotyöttömyys, Macronin reformit, Italian uusi tilanne, betoniporsaat ja rekat juhlallisuuksien turvana (jopa Suomessa, joulurauhan julistusta ei ennen rekoilla tuirvattu) niin voidaan kai myöntää että pelkästään rauhaa ja rakkautta ei ole toimitettu, jos on koskaan tarjolla ollutkaan.

Kauppasuhteetkin ovat vähän niin ja näin, kun Saksa takoo valtaisaa ylijäämää ja lähes muu euroalue alijäämää.

EDIT:
Voi tuohon toki lisätä Espanjan ja Katalonian sekä sen, että poliittisia vankeja edelleen läntisessä euroopassa ja euromaassa pidetään vankilassa.

Käyttäjän janimakela kuva
Jani Mäkelä

Mitenkäs tämä blogini poiki kommentoimaan kaikki blogistanin sakeimmat trollit, kun edelliseenkään ette kommentoineet yhtään mitään?

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Ritalalla ainkin tuntuu olevan jos mahdollista, vieläkin aktiivisempi kausi. Hän tekee työtä millä on tarkoitus.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Oletteko Kokon kanssa yhdessä kirjoittaneet tämän blogin, kun avustajasi Kokko häärää niin tunnollisena tämän aiheen parissa?

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Eikös tuo ole vähän asiaton kysymys. Minä osallistun keskusteluun edustajan blogissa.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist Vastaus kommenttiin #38

Ei ole lainkaan asiaton kysymys. Mäkelän sivulla hän kertoo sinun olevan hänen avustajansa, joten eihän se mikään salaisuus ole. Terhakkutesi tässä keskusteluosiossa tuo vaikutelman, että olet jotenkin kontribuoinut tähän blogiin. Eihän se tavatonta ole - jotkut avustajat kirjoittajat tunnetusti kaikki edustajan mielipidekirjoitukset. Jos ei muuten niin ainakin puhtaaksi.

Eikä siihen tarvitse vastata. Asiaton kysymys ei siltikään ole, pikemminkin hiukan piikittelevä. Oikeutesi on toki olla mukana keskustelussa, siinä ei ole mitään pahaa.

Käyttäjän Haikki kuva
Heikki Turunen

Ei kait tähän ole sen kummoisempaa kommentoitavaa, kun on tutunoloista horinaa persutrollilta vailla faktan puolikasta.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Tää on niin surullista keskustelukulttuuria.

"Vailla faktan puolikasta persutrollillta"

Käyttäjän Haikki kuva
Heikki Turunen Vastaus kommenttiin #39

Jaa. Taisi arvon kansanedustaja aloittaa muitten kirjoittajien trolliksi kutsumisen. Sitä saa mitä tilaa ja niin metsä vastata kuin sinne huutaa.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Suomalaiset halauavat olla EU:ssa, kyselyjen mukaan kannatus on vankkaa.

Halla-aho ei halua erota EU:sta.

Persuilla on nyt tietysti paniikki päällä, on GCM-sekoilua, natsihöpötyksiä eduskunnassa jne.

Kannatus laskee, ja nyt sitten on taas aika ottaa EU hampaisiin, kohta taas varmaan on maahanmuttajien vuoro.

Joskus kannattais miettiä, mikä äänestäjää kiinnostaa, ja miten saisimme lisää kannattajia.

Nyt tuntuu siltä, että persut tekevät kaikkensa, että missään nimessä ei tulisi lisää kannatusta, onhan sekin tietysti taktiikka, ja sopii varsin hyvin persujen järjenjuoksuun.

Lisää vaan blogeja EU:sta, GCM-asiakirjasta ja maahanmuutosta, näillä aiheilla varmistatte sen, että häviätte vaalit rökäletappiolla.

Tietysti se paniikki on eduskuntaryhmässä suurin, sillä putoaminen vituttaa ankarasti. :)

Kannattaa avustajankin ruveta katselemaan muita hommia, tää tarina on ihan kohta nähty.

Lisää blogeja vaan, odotan mielenkiinnolla dosentilta viiltävää analyysiaä ja akateemistä otetta. :)

Vielä kun persut oppisivat kirjoittamaan ja puhumaan, niin, että kirjoitukset säästyisivät, ja ette lentelisi koko ajan ulos eri foorumeilta.

Harjoitus tekee mestarin, tosin kaikkile se ei näytä koskaan menevän perille.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Epäilemättä Ritala on erinomainen henkilö opastamaan kanssaihmisiä kirjoittamisesta ja puhumisesta.

Todennäköisesti vaalien jälkeen perussuomalaisten eduskuntaryhmä kasvaa. Tästä valistuneimman arvion esitti Jenni, kirjoitus on karusellissa. Se on ihan pätevä jätkä joka sen kuvan arvion on tehnyt. Mutta olisin vilpittömän hämmästynyt jos paikat jää alle 20.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

No hämmästele sitten vapaasti, sillkään ei ole mitään merkitystä valtakunnan politiikkaan, onko paikkoja 5, 10, 15 20, tai 25.

Oppositio on paikkanne, sen varmisti viimeistään eilinen Tavion hieno ulostulo.

Luulin, ettei Huhtasaaren argumenttteja alemmas voi mennä, mutta olin väärässä.

Kyllä persut pystyvät, kun oikein yrittävät.

Yksi iso toivomus minullakin olisi, että Hakkarainen valittaisiin EU-parlamenttiin, sillä eurooppa ei ole entisensä, kun Teuvon päästä sinne illallisviinipöytiin. :)

Sitä me kansalaiset odotamme vesi kielellä.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko Vastaus kommenttiin #47

Sinä voit vaikuttaa eurovaaleissa. Anna äänesi Teuvolle.

Oppositio on joka tapauksessa merkittävä osa demokratiaa ja toivon vilpittömästi maan edun takia, että Suomessakin kokeiltaisiin Tanskan esimerkin tavoin vähemmistöhallitusta. Silloin saadaan paljon paremmin isot hankkeet toteutettua, esimerkkinä vaikka Sote. Se myös lisää vuoropuhelua ja demokratia toteutuu paremmin.

Ruotsin esimerkin mukaan pyrky on eristämiseen demokraattisen puolueen eristämiseen ja se tie ei toimi. Suomessa tämän ovat ymmärtäneet kaikki puolueet kokoomusta ja demareita lukuunottamatta; asiat ratkaisevat.

Käyttäjän PauliVennervirta kuva
Pauli Vennervirta

"Itäinen malli on parempi"

Itäinen malli tarkoittaa korruptoitunutta hallitusta, joka samaan aikaan pitää julkisuudessa EU:ta vihollisenaan ja samalla jakaa vallanpitäjien lähipiirille EU-rahaa. Se tarkoittaa vähemmistöjen sortamista, Unkarissa esim. romanien kyliin hyökkäyksiä. Se tarkoittaa vallanpitäjien hallussa olevaa mediaa, joka työntää pääministerin naamaa ja hänen puolueelleen varauksettomasti myönteistä viestiä julkisuuteen.

Se tarkoittaa seksuaalivähemmistöjen vainoa, eri mieltä olevien vainoamista, ulkoisen vihollisen uhan korostamista, salaliittoteorioiden tuomista totuuden rinnalle (Soros). Tätä nähtävästi persut haluavat tännekin.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Toistan itseäni, mutta senkin uhalla:

"Minulle kävisi oikein hyvin Tanskan ja Itävallan malli.

Kuten vähemmän vihaisesti latauneempi keskustelija voisi kirjoituksen ymmärtää, niin nöyristelemätön asenne epädemokraattisen komission päätöksiin ja nöyristelemättömyys Saksalle ovat sellaisia asioita mitä itäisestä unionista voisimme meille ottaa. On siellä paljon sellaista mitä meille ei tarvitse ottaa, tietenkin."

Ja edes se, että ei tarvitsisi rekkoja kasata Turkuun suojaamaan väkijoukkoa kun joulurauhaa julistetaan kuten ennen ei tarvinnut. Puolassa tai Virossa ei tarvitse.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Ei perussuomalaislle ole mitään merkitystä periaatteessa onko itäinen malli, vai mikä malli.

Kaikki perustuu siihen, että tietystä uskonnosta ja tietyistä maista ei saa päästää ihmisiä tänne. Tämä on se persussuomalaisten malli.

Humanitaarinen maahanmuuto pitää lopettaa julistaa heidän johtajansa, ei siis sairaita lapsia, naisia ja lapsiperheitä, jaa miksi ei?

No koska he tulevat väärästä maasta, ovat vääriin asioihin uskovia, eivätkä tee töitä ja syövät meidän leipämme.

Sitäpaitsi niistä pojista voi kasvaa rikollisia, eihän sitä koskaan tiedä.

Kunnon syntyperäinen suomalainen on sentään jotain, he eivät tee rikoksia, eivätkä kohtele naisia huonosti.

Tästä siis on pohjimmiltaan perussuomalaisessa mallissa kyse, he eivät vain kehtaa sitä aina sanoa suoraan.

Tälle kaikelle on yksi sana, joka kuvaa tällaista suhtautumista ihmisiin, mutta jätämpä sen nyt sanomatta, kun se on sanomattakin selvää.

Siksipä, älä äänestä, äläkä tue tällaista puoluetta, se ei tee mitään hyvää suomalaisille.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Puhut läpiä päähäsi. Olet luonut tuollaisen kuvan persuista ja hyökkäät luomasi kuvan kimppuun ja juokset blogista toiseen tätä vääristynyttä todellisuuttasi julistamassa.

Mutta jatka vain, se on niin läpinäkyvää että sataa persujen laariin. Kaltaisiasi on yllättävän paljon, sellaisia jotka puhkuvat täynnä ylimielistä halveksuntaa ja vihaa persuja kohtaan. Ei ihmiset sellaisesta pidä. Vaaleissa näet.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala Vastaus kommenttiin #51

Gallupit on osoittanu jo pitkään sen laariin satamisen :)

Olinko väärässä tuosta humanitaarisesta maahanmuuton kieltämisestä, etkö näe siinä mitään väärää?

Persut eivät siis halua auttaa, lapsia, naisia ja lapsiperheitä?

Niinhän teidän mestarinne julisti.

Minkä muka vihaisin persuja, nyt olet kyllä väärässä, minä vihaan tyhmyyttä :)

Ai ihmiset pitää persujen puheista :)

Tää oli kyllä sulta aika hyvä vitsi, kiitos siitä.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko Vastaus kommenttiin #52

Eihän tänne juuri lapsia, naisia ja lapsiperheitä tule.

Mutta paljon enemmän ihmisiä autettaisiin paikan päällä. Nyt miljoonittain olisi tulijoita jotka ovat salakuljettajien riistaa. Kanadasta voisimme ottaa mallia. Tai Tanskasta. Voitaisiin auttaa paljon enemmän ihmisiä sen sijaan että turvapaikkalottoarvonnassa vain onnekkaimmat pääsisivät meille.

Myös perussuomalaiset haluaisivat kehitysavun vapaaehtoiseksi. Tällöin lähtisi paljon ylimäärästä rahankeruuta kaduilta kun jokainen ihminen voisi suoraan antaa sen verran kuin sydän antaa myöten. Aivan varmasti tämä lisäisi kehitysavun määrää nykyisestään, mutta auttamisen ilo olisi silloin moninverroin suurempi. Eikä tarvitsisi priorisoida valtion verotulojen käyttöä ottamalla tuosta ja antamalla tuohon.

Ymmärrän Ritala että älykkäänä ja viisaana miehenä vihaat tyhmyyttä. Mutta sinun täytyy ymmärtää että tyhmyydestä ei voi parantua, se on ominaisuus mikä meissä on. Ei vammaistakaan ihmistä voi vihata hänen vammansa takia, se on sitä aitoa ja puhtainta ihmisvihamielisyyttä jos niin tekee.

Käyttäjän PauliVennervirta kuva
Pauli Vennervirta Vastaus kommenttiin #53

"Mutta paljon enemmän ihmisiä autettaisiin paikan päällä."
"Myös perussuomalaiset haluaisivat kehitysavun vapaaehtoiseksi."

Et ilmeisesti näe näissä mitään ristiriitaa? Luuletko todellakin että vapaaehtoisilla lahjoituksilla pystyttäisiin täyttämään aukko? Älä unta näe.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko Vastaus kommenttiin #54

Jos valtio haluaa auttamista erikseen tukea, niin voisi olla verovähennyselementtejä. Mutta onhan se nyt suomalaisten ihmisten aliarviointia jos väitetään että suomalainen auttaa vain pakolla.

Käyttäjän janimakela kuva
Jani Mäkelä Vastaus kommenttiin #55

Niin, tämä on minua jo pitkään hämmästyttänyt. Media tietää kertoa meille, että aivan valtava enemmistö suomalaisista pitää kehitysapua tärkeänä.

Silti kun ehdotetaan sen muuttamista vapaaehtoiseksi, juuri kukaan ei usko että suomalaiset antaisivat siihen rahaa.

Ristiriita?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut