Jani Mäkelä Reilusti suomalaisen puolella.

Turvapaikkajärjestelmän hyväksikäytön loputtava

Eurooppalaisten hyvinvointivaltioiden luoma turvapaikkakäytäntö on menettänyt uskottavuutensa. Tilanne johtuu siitä, etteivät Euroopan maat tässäkään asiassa noudata yhdessä sovittuja sääntöjä eivätkä tekemiään sopimuksia. On täysin kestämätöntä että taloudellisessa syöksykierteessä oleva Suomi on kohdemaa, jonne matkustetaan koko Euroopan ja vauraan sekä turvallisen Ruotsin läpi.

Turvapaikkaa hakevien enemmistö ei ole hädänalaisia naisia ja lapsia, vaan varakkaita ja hyvinvoivia nuoria miehiä, jotka maksavat matkastaan tuhansia euroja järjestäytyneelle rikollisuudelle. Tätä asiaa on kansalaisten mahdoton hyväksyä, kun erityisesti samaan aikaan kotimaassa leikataan ja tingitään kaikesta. Yhteiskuntarauhan säilyminen edellyttää tiukkoja toimia.

Meillä myönnetään turvapaikka tai oleskelulupa Irakista ja Somaliasta tuleville huomattavasti muita pohjoismaita kevyemmin perustein. Kielteisen päätöksen saaneiden palautussopimukset Suomen ja kyseisten maiden välillä eivät ole kunnossa, johtuen edellisten hallitusten laiminlyönneistä. Tällainen tieto leviää sosiaalisessa mediassa nopeasti ja sitä hyväksikäytetään laajalti.

Tilanne on korjattava pikaisesti ja samalla poistettava muut vastaavat vetovoimatekijät, kuten hakijoiden muita maita parempi sosiaaliturva. Perustarpeiden on riitettävä, jos turvapaikan tarve on aito. Älypuhelimet ja merkkivaatteet eivät ole perustarpeita. Nuoret miehet tulee palauttaa mahdollisimman pian kotimaataan puolustamaan ja rakentamaan – se on heidän vastuullaan.

Näitä asioita olen tähän asti vaatinut hallitukselta ja tulen vaatimaan vastakin. Suomella on selviämistä omissakin ongelmissaan, meillä ei ole varaa elättää satoja tuhansia halukkaita tulijoita. Maailmalle on lähetettävä viesti, että Suomi voi varojensa mukaan auttaa hädänalaisia, mutta huijareilla ja järjestelmän hyväksikäyttäjillä ei tänne ole asiaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (22 kommenttia)

Käyttäjän ReijoPaunonen kuva
Reijo Paunonen

Kiitos Jani.
Olet Kaakkois-Suomen ääni pakolaistilanteen epäkohdissa.
Muiden päät viihtyvät pensaissa.
Eilen EU:n neuvottelupöydissä nähtiin, että Suomen Hollitupa linja saa kohdallamme jatkua, orpopoikien uhoiluista huolimatta.
http://reijopaunonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2022...

Käyttäjän IlkkaNielsen kuva
Ilkka Nielsen

Minä olen myös pannut merkille, että useimmat nuorehkot turvapaikanhakijat huolehtivat siisteydestään, pukeutuvat ja käyttäytyvät hyvin. Humalaisia ei joukossa lainkaan.Kätellessä katsovat silmiin. Osaavat myös käyttää nykyajan viestintävälineitä.
Kun näitä vertaa esimerkiksi Tornion mielenosoitukseen osallistuneiden ulkoiseen habitukseen, niin turvapaikanhakijat poikkeavat selväksi edukseen ko. mielenosoittajista.

Juha Kuittinen

Monella turvapaikanhakijalla on rahaa millä mällätä- on rahat matkoihin ja puhelimiin.
Tuo on hieno piirre katsoa kätellessä silmiin. Itse katson silmiin myös puhuessa.

Tornion mielenilmauksessa oli n.600 henkilöä, jotka olivat kokoontuneet hyvässä hengessä- Lauloivat myös Maamme-laulua. Humalaisia en tuossakaan joukossa videolta huomannut.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Sana "turvapaikka" on kuin hokkuspokkus -- sen ääneen päästämisellä jokaisesta laittomasta maahantulijasta tulee laillinen noin sekunnissa.

Mitenpä lopetat taikasanan väärinkäytön? Jos pelissä on loppuiän kestävä asumisperusteinen sosiaaliturva, moniko tuollaisen jättipotin itselle ja suvulle jättää ottamatta? Kokeillahan ainakin kannattaa, "lohia kannattaa pyytää vaikka ei saisikaan".

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Olette nyt hallituksessa joten voisitte myös tehdä jotain asialle.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Minä olen suuresti ihmetellyt eri lehdissä olevia kannanottoja siihen ettei PS ole saanut mitään aikaan maahanmuuton eikä muidenkaan vaalilupausten suhteen. Kuinka harhainen voikaan olla kansalaisten käsitykset hallituksen toiminnasta silloin kun kolme eri puoluetta päättää yhdessä asioista. Vai onko niin että odotukset ovat täysin poskellaan vain yksinomaan siitä syystä että lyseessä on PS? Mitä ilmeisimmin näin taitaa olla useissa tapauksissa ja ennen kaikkea niiden kansalaisten kohdalla, jotka ovat muiden puolueiden kannattajia (mm. saiko sdp 100000 uutta lupaamaansa työpaikkaa aikaiseksi Kataisen hallituksessa? Ei). Heidän pitää vain päästä irvailemaan PS:n kannattajille ja puolueelle siitä ettei puolue saanutkaan kaikkea haluamaansa läpi hallituksessa.

Nuo tahot eivät halua muistella miten on käynyt ja yleensä käy kunkin puolueen kohdalla jotka hallitukseen menevät. Ei yksikään puolue todellakaan voi sanella haluamallaan tavalla päätösten tekoa. Kompromisseja on tehty aina ja tullaan tekemään. Toki pitää huomioida että jos tai kun keskustajohtoinen hallitus on joissakin asioissa enemmän kallellaan kokoomuksen kanssa samaa mieltä, niin siihen suuntaan taitaa päätökset enemmän mennä. Ei kuitenkaan silloinkaan ihan kokonaan jos PS on eri mieltä.

Maahanmuuttoa koskee tällä hetkellä aivan poikkeuksellinen hallitsematon maahanmuuton tulva. Useat maat päästävät maidensa läpi kulkemaan aivan rajattomasti, vaikka ovat täysin tietoisia siitä että jollaikin tavalla kontrollia olisi järjestettävä. Siis rekisteröitävä maahantulijat. Ruotsikin on oiva esimerkki tästä. Suomen tulisi käännyttää jokseenkin kaikki takaisin Ruotsiin rekisteröitäväksi.

Janne Hilden

Sillä erolla kokoomukseen ja keskustaan, että ne noudattavat suunnilleen ennaltatiedettyä politiikkaansa. Äänestäjillään on ollut puolueidensa linjat suht tiedossa.

Toisin persuilla, jotka ovat omat äänestäjänsä totaalisesti pettäneet. Kaikki on heittänyt häränpyllyä vaalien jälkeen persuministerien mielipiteissä.
Hehee... "Sitä saa mitä tilaa!". Vuosikymmenen vitsi.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist Vastaus kommenttiin #8

Tänään uutisoitiin, että PS on luopumassa "Sitä saa mitä tilaa"-sloganista. http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015092320400186_u...

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko Vastaus kommenttiin #8

Jokaisella suomalaisella puolueella on puolueohjelma, jossa kerrotaan äänestäjille ne asiat mitä varten puolue on olemassa, ja mitä se tavoittelee. Vaaleissa valistunut äänestäjä tutustuu ohjelmaan ja tekee äänestyspäätöksen. Vaalien jälkeen suurimman kannatuksen saanut puolue ottaa vetovastuun hallitustunnusteluista, joihin se kutsuu omalta kannaltaan yhteistyökykyisimmät.

Hallitusohjelmasta ryhdytään neuvottelemaan suurimman puolueen puheenjohtajan johdolla, ja neuvotteluiden perustana on pitkälti tuon puoleen puolueohjelma. Neuvotteluissa jokainen puolue arvottaa omia puolueohjelmansa tavoitteita. Neuvotteluissa olevien puolueiden vaalimenestyksen mukaisilla voimasuhteilla yhteen sovitetaan eri puolueohjelmat hallitusohjelmaksi. Suurin puolue on saanut eniten omia tavoitteitaan, ja pienemmät puolueet vähemmän, mutta kuitenkin on syntynyt hallitusohjelma jonka kanssa maata voidaan ryhtyä hallitsemaan.

Oppositioon jääneet tai jätetyt puolueet eivät ole saaneet läpi ensimmäistäkään tavoitettaan, ja tämän takia ennen vaaleja esitetyt kynnyskysymykset ovat erityisen vaarallisia. Puolueen ollessa oppositiossa nuo kynnyskysymykset kun etenevät puolueen kannalta täysin hallitsemattomasti, ilman että niihin voi mitenkään vaikuttaa. Liian vahvojen periaatteiden takia ilman vaikutusmahdollisuutta jäämisen hinta on yleensä kaksinkertainen. Tie helvettiin on reunustettu hyvillä aikomuksilla.

Tämän jälkeen on opposition vuoro itkeä takinkäännöistä ja vaalilupausten syömisistä ymmärrettävässä katkeruudessaan. Esiin astuvat myös oppositiopuolueiden trollit, joka suu vaahdossa esiintyvät pettyneinä hallituspuolueen äänestäjinä, ja eivät muka ikinä enää äänestä sitä puoluetta mitä eivät koskaan ole äänestäneetkään. Media ryhtyy analysoimaan takinkääntöjä ja vaalilupausten syömistä puolueista riippuen enemmän tai vähemmän hanakasti jo ihan juttuja saadakseen, kuitenkin ymmärtäen suomalaisen politiikan kompromissien välttämättömyyden.

Janne Hilden Vastaus kommenttiin #10

Jaa, no itse ainakin tulin höynäytetyksi jo siinä persujen ensimmäisessä jytkyssä.
EI koskaan enää!

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko Vastaus kommenttiin #16

Kaikin mokomin. Lainaan itseäni: "Esiin astuvat myös oppositiopuolueiden trollit, joka suu vaahdossa esiintyvät pettyneinä hallituspuolueen äänestäjinä, ja eivät muka ikinä enää äänestä sitä puoluetta mitä eivät koskaan ole äänestäneetkään."

Janne Hilden

Ei taida paljon vaatimisesi hallitukselta vaikuttaa puoleen tai toiseen.

Kun niin kovasti ovat persut nyt vallasta humaltuneet, etteivät viinitonkkaa pois luovuta.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Sirpa A "Komprmisseja on tehty aina ja tullaan tekemään" Eipä tuo toteutunut persujen kohdalla -11 vaalien jälkeen vaan uhottiin "takkia emme käännä" Uusiin vaaleihin mentiin teemalla "persut ei persettään myy" nyt kun on "perseet" myyty ja takki käntynyt lähes päivittäin niin ei ihme, että persuja äänestäneet kokevat tulleensa petetyksi.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Arto G, olikos PS hallituksessa jo 2011 vaalien jälkeen? Minulla kun on sellainen käsitys että vasta 2015 vaalien jälkeen. Joten kaikkien hallitukseen menevien puolueiden on joustettava aina omista vaaliohjelmistaan. Niin on tehnyt demaritkin aina joka vaalien jälkeen kun hallitukseen menivät. On aivan turhaa huudella sivusta toisen puolueen kannattajana PS puoluetta äänestäneiden mielipiteistä. Et voi, en minäkään, mitenkään tietää millä tavalla puoluetta äänestäneet ovat tähän mennessä kokeneet puolueen toiminnan hallituksessa.

Kannattaa ikään kuin pysyä omissa housuissa, eikä arvella/syytellä miten muut äänestäjät arvellen kokevat milloinkin hallituksen toimet.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Sirpa A, persut perustelivat kieltäytyimistään hallitukseen menosta -11 juuri syyllä ettei "takkia käännetä" kuitenkin nyt -15 vaalien jälkeen "takin kääntö" ei ollut esteenä, siis ei minkäänlaista johdonmukaisuutta. Kokemuksia minulla kyllä on miten persuja äänestäneet suhtautuvat hallitukseen menosta, tuttavapiirissä näitä persuja äänestäneitä kun sattuu olemaan ja täällä Paimiossakin paikallinen persuvaltuutettu loikkasi demareihin juuri syystä mistä kerroin, sen "perseen myymisestä"

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #17

Niin kyllä yksittäistapauksia löytyy puolin jos toisinkin.

Käyttäjän janimakela kuva
Jani Mäkelä

Kommenttina vaalilupauksiin; Demokratia toimii niin, että ennen vaaleja kukin puolue kertoo mitä haluaisi tehdä. Sitten kansa punnitsee asian ja antamillaan äänillä kertoo, kuinka paljon itse kunkin esittämiin näkemyksiin uskoo ja niiden toteutumista toivoo.

Vaalitulos on aina oikein eikä siitä voi valittaa. Tämän vaalituloksen pohjalta puolueet sitten nykysysteemissä (joka ei välttämättä ole paras, mutta se vaan on systeemi) muodostavat enemmistöhallituksen, jonka ohjelma määräytyy voimasuhteiden ja neuvottelutuloksen mukaan. Siihen on kaikkien tyytyminen.

On selvä asia, että jokainen haluaisi ohjelmaan enemmän omaa ajatteluaan kuin saa - selvää siis myös on ettei saa, koska muutkin haluavat.

Kommenttina vaatimiseen; Demokratia toimii niin, että jokainen vaatii omalla äänellään siinä konklaavissa jossa on osallisena. Jos on edustajana 38 edustajan ryhmässä, se tarkoittaa reilun 2,6% vaikutusvaltaa. Jos kyseinen ryhmä on osa 124 edustajan hallituskoalitiota, sitten ryhmän vaikutusvalta kokonaisuuteen on n. 30,65%.

Tässä kuitenkin kannattaa huomata, että kyseinen vähän vaille prosentin vaatimusvalta on kuitenkin äärettömästi suurempi kuin se käytännössä nolla joka seuraisi siitä, että olisi oppositiopuolueen riveissä esittämässä vaatimuksiaan. Ei tule vaalivoittoa ilman sitä yhtä ääntä, eikä enemmistöä ilman sitä yhtäkin edustajaa vaatimassa.

Esa Niemi

Suomen ei tarvitse luopua Dublin menettelystä, vaan se voi edelleenkin palauttaa rajavalvonnan ja palauttaa kaikkimm. YK:n tarjoamasta suojelusta kieltäytyneet turvapaikanhakijat Ruotsiin. Suomi voi ottaa hakemukset vastaan ja antaa hakemukset Ruotsin käsiteltäväksi.

Ulkomaalaislain 103,99, 99a, 88 ja 87 § antavat myös mahdollisuudet palauttaa väkeä Ruotsiin ilmeisen perusteettomina turvapaikanhakijoina.

Meillä on kaikki välineet, mutta sisäministeri Orpo kieltäytyy noudattamasta lain suomia keinoja Suomea vahingoittaakseen.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Esa Niemi näemmä haluaa, että meidät suomalaiset yhdistetään samaan viiteryhmään entisten NL:n etupiiriin kuuluvien maiden kanssa. Kiitos ei, se jos jokin Suomen mainetta vahingoittaa.

Käyttäjän janimakela kuva
Jani Mäkelä

Kyseiset maat hoitavat asiansa näissä pakolaiskuvioissa varsin mallikkaasti ja ovat myös ymmärtäneet mennä Naton suojiin silloin kun se vielä oli mahdollista.

Ne ovat EU:ssa mukana, mutta lähtivät niin huonosta tilanteesta että pääsivät meille langenneen maksumiehen roolin sijaan poimimaan rusinat pullasta.

Olisi siis väärin verrata meitä kyseisiin maihin. Ne ovat toimineet Euroopan suhteen kaikessa fiksusti, siinä kun Suomi on toiminut tyhmästi.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Siis mikä on Perussuomalaisten kanta Naton jäsenyyteen?

Käyttäjän janimakela kuva
Jani Mäkelä Vastaus kommenttiin #21

Suora lainaus puolueen turvallisuuspoliittisesta ohjelmasta 2015;

"Sanalla sanoen Perussuomalaiset on Nato-kriittinen puolue, jolle Nato ei ole mörkö eikä taikasana. Puolue kannattaa ensisijaisesti oman puolustuksen saattamista kuntoon ja toissijaisesti Nato-selvityksen tekemistä, jossa ynnätään jäsenyyden hyödyt ja haitat.

Suomi seuraa turvallisuusympäristönsä kehitystä ja tekee päätöksensä itsenäisesti. Suomea puolustavat suomalaiset. Siksi meillä tulee olla omat vahvat, koko kansan Puolustusvoimat – myös siinä tapauksessa, että päätyisimme hakemaan Natojäsenyyttä. Tällöin todennäköisin vauhdittaja olisi Ruotsin hakemus. Perussuomalaisten mielestä tässäkin tapauksessa asiasta on järjestettävä neuvoa antava kansanäänestys."

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut