Jani Mäkelä Perussuomalainen kansanedustaja Lappeenrannasta

Pienituloisten asemaa parannettava

Eduskunnassa käsitellään lääkekorvausmenojen säästöjä. Hallitus aikoo esittää kelan maksamiin lääkekorvauksiin 45 euron vuotuista alkuomavastuuta. Perussuomalaiset esittivät muutoksen hylkäämistä; nämä jatkuvat tasaerän tyyppiset lisätaakat kansalaisten talouteen riittävät jo.

Pienituloisia on Suomessa paljon, jopa miljoona ihmistä elää noin 1000 euron kuukausituloilla. On eläkeläisiä, työttömiä, opiskelijoita, pätkätyöläisiä – lapsiperheistä yksineläviin. Vaikka ministeritasolla pidetään jopa 2600 euron ansioita pieninä, täällä maakunnassa se on paljon.

Hallitus on monin tavoin vaikeuttanut heidän elämäänsä; ansiosidonnaista työttömyysturvaa ja eläkkeiden indeksikorotuksia on leikattu mm. itseään työväen ja eläkeläisten puolueeksi nimittävän SDP:n toimesta. Tämä on väärin, mutta laajimmat haitat koituvat perustarpeiden hinnannoususta.

Kaikki tarvitsevat mm. energiaa, vettä, elintarvikkeita sekä liikennettä. Niiden hintaan on viime vuosina kohdistunut jatkuvia korotuksia. Kunnatkin ovat joutuneet nostamaan kunnallisveroja, kiinteistöveroja ja erilaisia käyttömaksuja. Tämä johtuu pääosin leikkauksista kuntien valtionosuuksiin.

Asiaan täytyy puuttua esimerkiksi alle 1000 euron kuukausitulojen verovapaudella, eläkeindeksin täydellä korotuksella, lapsilisien entistämisellä, perusturvan korotuksella ja omaishoitajien tuen nostolla. Sitoudun täysin näihin perussuomalaisten varjobudjetin esityksiin.

Tällaisilla ratkaisuilla helpotetaan monien arkea ja lisätään ostovoimaa sekä talouden kiertoa. Äänestämällä voimme vaikuttaa, että myös pienituloisella on sijansa Suomessa. Meillä ei ole varaa jakautumiseen ja eriarvoistumiseen – jokainen on tärkeä osa yhteiskuntaamme.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Tuollainen 45 e kurittaa progressiivisesti köyhien ja kipeiden pudjettia.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Taas kuuluu outoa höpinää ja muminaa. Pienituloisten paras ystävä on yrittäjälauma, joka kilpailee työvoimasta.

Tehkää se lauma!

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Kerrankin kun joku sanoisi että nyt ajetaan työläisten asiaa. Lasketaan palkan verotusta ja säästetään niistä tulonsiirroista.

Jos huimasti 45% veroasteestamme otetaan pois tulonsiirrot, nettoveroasteeksi jää 18%. Sellaisella veroasteella duunarikin tulisi toimeen.

Ja silti meillä olisi kaikki nykyäänkin olevat julkiset palvelut. Koulut, kirjastot, sairaalat ja uimahallit.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Joopa joo,pienipalkkaiselle ja pieneläkeläiselle se 45€:kin on rahaa mutta eihän se rahakkaille missään tunnu.
Ja sitten nämä esittävät miten ovat vähävaraisten asiaa ajamassa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut